Aurinkoista pääsiäistä

Pääsiäisen ajankohta vaihtelee, mutta usein vietän sen itse jossakin päin Inarinjärveä pilkkien ja paistatellen. Mikäli pälvipaikkoja saarista löytyy, on mukava tehdä tulet rantaan ja paistaa hetki sitten puhtaista vesistä nostettua kalaa, usein se on harri (harjus).

Pääsiäinen kuluu harvoin käsitöiden parissa, mutta ajatuksissa syntyy uusia ideoita.

Pilkkijä saaliin kanssa järven jäällä.
Edesmenneen mieheni kanssa pyysimme ainoastaan sen, mitä sinä päivänä söimme. Se on vastuullista arjen käyttäytymistä.

Hyvää isänpäivää

Tulitaivas marraskuussa Inarin Hirvasniemessä.

Tiesitkö, että isänpäivää on vietetty virallisesti Suomessa vasta 1987, jolloin se merkittiin Yliopiston almanakkaan. Viralliseksi liputuspäiväksi isänpäivä tuli vuonna 2019. Isiä voi muistaa tänään halauksin, kortein ja ajatuksin. Monet ovat varmasti tehneet myös lahjoja ja ostoksia, toivottavasti moni on hankkinut suomalaista työtä.