Ystävänpäivänä tulee ajatelluksi ehkä enemmänkin kaikkia elämänsä ystäviä. Jokainen ihminen tekee jonkinlaisen merkinnän oman elämämme polulle. Joku toinen muokkaa meidän polkuamme enemmän, joku vähemmän. Pidetään huolta toisistamme tänään ja muinakin päivinä.
Eipä ole villahuivitkaan jääneet pakkaseen ilman kavereita. Inarijärven rannalla syntyy muistojen, tunteiden ja tarinoiden huiveja. Kuvassa Aihki, Sumujen Inari, Hilla ja Liekkas sopuisasti.
Elämäni ensimmäinen ikkunasomistus valmistui lauantaina 1.11.2025 tyttärieni avulla näppärästi.
Oli aivan ihanaa saada jutella asiakkaiden kanssa ja viihdyin muutoinkin Taito Shopin myymälässä Marittan seurassa.
Vapun päivä eli työläisten päivä sopii myös käsityöläisen juhlapäiväksi. Suurin osa villahuivieni tekemiseen kuluvasta ajasta menee käsin tehtävien työvaiheiden työstämiseen. Tiesitkö, että kangaspuissa kudottavan kankaan ns. rakentamiseen liittyy manuaalisia työvaiheita ainakin
Tämän lisäksi joku (omalla kohdallani minä itse Inarissa) on suunnitellut tulevan huivin, laskenut lankaluvut ja langan menekin, tilannut langat tarvittaessa. Alkuvalmisteluihin voi liittyä vaikkapa lankojen värjäystä, jota itse mieluusti toteutan aina kesäisin. Kudonnan jälkeen huivin reunat solmitaan ja hapsut tasataan.
Samasta loimesta tulee yleensä 3-10 huivia. Itse arastelen loimen ja kuteen päävärien sekoittamista, mutta pidän oranssista ja oranssia saa yhdistämällä punaista ja keltaista. Näin syntyi kudontaurani kolmas Syksyn kajo -huivi. Siinä punaiseen huiviloimeen onkin kudottu pääväriksi keltaista.
Toivotan kaikille itsenäisen Suomen ja koko maailman naisille hyvää kansainvälistä naistenpäivää.
Kaikki eivät koskaan pääse toteuttamaan unelmiaan, mutta omalta kohdaltani voin vain sanoa, että menneen vuoden aikana olen omistani yhden onnistunut kosketeltavaksi tekemään. Tämä ihana umpisuomalainen villahuivi – Oodi Suomelle – oli yksi pitkäaikaisista haaveistani ja nyt se on toteutunut.
Koko villan valmistusprosessi on tapahtunut Suomessa, karitsan syntymisestä villahuivin viimeistelyyn saakka.
Minä halusin kutoa surustani huivin.
Pääväri oli alunperin musta ja värit muutoinkin synkät. Mutta kun aikaa kului ja Inarijärvi näytti jälleen rakkaani mielimaiseman: vastasatanut lumi saarissa, harmaat laiskat aallot ja pieni aavistus auringon valosta, tiesin, että minun surujeni maisema kutoutuu huiviini juuri sellaisena.
Lunta, hyistä vettä, pieni ripaus aurinkoa luomassa toivoa tulevasta. Niin syntyi Surujen Inari.
Vappu on ollut Suomessakin entisaikaan karjan uloslaskupäivä. Suomen rannikolla polteltiin helavalkeita ja hauskaa sai pitää. Simaa terästettynä tai ilman ja munkkeja sekä tippaleipiä pitää vappupöydässä olla. Harmillisesti itse olen allerginen molemmille. Mutta aina jotain kivaa juhlapäivän herkkua löytyy, vaikkapa holitonta kuoharia ja poron kuivalihaa.
Pääsiäisen ajankohta vaihtelee ja tänä vuonna se tuli yllättävän aikaisin. Kuten aiempinakin vuosina, osa huhtikuusta kuluu rennosti mökkeillen ja siellä käsityöläisen kipinää taltuttaa keväthankien ja pilkkimisen lisäksi sylikangaspuut.
Ystävänpäivänä voi kävellä pihamaalla ja tutkailla talven touhuja, etsiä jälkiä metsän eläimistä. Tai pysähtyä kaupungin humussa kuuntelemaan ihmisten ääniä. Tai vain olla. Ystävätkin ovat olemassa, vaikka eivät siinä vierellä aina. Hyvä ystävyys ei katoa vuosienkaan varrella, se säilyy ja pysyy. Rikkimenneenkin ystävyyden voi halutessaan parsia kuntoon kuin villasukan.
En tiedä, olenko vain höperö, mutta minusta on ihanaa, kun huiveistani tykätään. Oma Hillahuivi -mallini, silkkivillaisena, matkasi tällä kertaa Pelloon. Kiitos Minna kuvasta!
Kiitos kaikille huiveistani kiinnostuneille ja sellaisen ostaneelle. Lisää huiveja on tulossa, kun vain ennättäisin kutoa.
Tuokoon vuosi 2024 meille kaikille jotain hyvää ja odottamisen arvoista. Oma vuoteni 2023 on ollut tähän saakka elämäni raskain ja siksi askellan ensi vuoteen toiveajatuksella, että jotain ihanaakin voisi tapahtua. Onko tuo ihanuus matka ulkomaille, uusi huivimalli tai uusia ihmisiä elämääni, sen näyttää tulevaisuus.