Lämpöistä joulun aikaa ja tonttujen taikaa

Jouluun kuuluu hiljaisuutta, rauhaa, kunnioitusta, rakkautta. Paljon hyvää mieltä ja hetkien jakamista. Oma yli 30-vuotias villahuivini lämmittää edelleen pakkaspäivinä harteilla, polvilla, sydämessä (tässä kuvassa tonttukin tarkenee).

Punainen väri on joulun väri ja se on myös tulevien lapinhuivieni pääväri, minulle mieluisin. Kutoessani joulunpunaista huivia, tunnen sen lämmön jo kangaspuissa.

Tietysti suomalaista käsityötä Inarista.

Oppiminen tuo lisää intoa käsityöläisyyteen

Osallistun Inarissa Luovien alojen ja matkailun lyhytkoulutukseen. Koulutuksen tavoitteena on kehittää matkailupalvelutuote, jossa käsityöllä on suuri merkitys. Omasta käsityöstä voikin kertoa tarinoita innostavasti ja omaa tekemistä on myös mukava opettaa edelleen muille.

Valmiit lankapuolat sukkuloissa. Kasvivärjätyt langat (koivu, suopursu) olivat lähellä toisiaan ja sukkulat piti numeroida.

Millaisen työpajan tai tutustumisen sinä haluaisit? Kerro ideoita ja toiveita sähköpostiini anne(at)inarihandicrafts.fi.

Hyvää äitienpäivää 14.5.2023

Tiesitkö, että pelkästään Suomessa on ainakin 1,6 miljoonaa äitiä? Moni äiti tekee käsitöitä ja taito periytyy jo lapsena ja joskus käsitöistä innostuu vasta aikuisena. Minäkin olen oppini ensiaskeleet saanut äitini kudontaa ihaillessani.

Rekipeitto työn alla.

Hauskaa vappua ja suomalaisen työn päivää

Olen ylpeä suomalaisuudestani ja siitä, että voin tehdä käsilläni tuotteita, jotka lämmittävät ja ilahduttavat. Tiesitkö, että avainlipun saannin kriteerinä on, että tuote on valmistettu Suomessa?

Kaikki Inari handicraftsin tuotteet on valmistettu Suomen Lapissa, Inarissa.

Hyvää naistenpäivää

Pienistä silmuista kasvaa kauniita lehtiä kesän tultua. Vertauksellisesti kaikilla naisilla on oikeus hyvään, tasavertaiseen elämään ja unelmien toteuttamiseen.

Tiesitkö, että koivun lehdistä saa aivan upeita keltaisen ja vihreän sävyjä vaikkapa villalankoihin?

Villahuivien pyykkipäivä

Villahuivit orrella
Villahuivit tuulettumassa

Tiesithän, että villa- ja silkkivillahuiveja ei juurikaan tarvitse pestä. Pelkkä tuuletus riittää.

Pakkaspäivinä voit hauskuuttaa itseäsi villahuivien pyykkipäivällä, kimaltava hanki ja puhdas lumi ovat paras pyykkipulveri laadukkaille huiveille. Tuoksu on raikas ja villa tykkää pakkasesta ja lumesta.

Revontulihuivi lumipöllyssä
Revontulihuivi lumipöllyssä