Ystävänpäivänä tulee ajatelluksi ehkä enemmänkin kaikkia elämänsä ystäviä. Jokainen ihminen tekee jonkinlaisen merkinnän oman elämämme polulle. Joku toinen muokkaa meidän polkuamme enemmän, joku vähemmän. Pidetään huolta toisistamme tänään ja muinakin päivinä.
Eipä ole villahuivitkaan jääneet pakkaseen ilman kavereita. Inarijärven rannalla syntyy muistojen, tunteiden ja tarinoiden huiveja. Kuvassa Aihki, Sumujen Inari, Hilla ja Liekkas sopuisasti.
Vuosi 2025 on ollut täynnä onnenkantamoisia, uusia ystäviä, uusia oppeja ja unelmia tulevasta.
Elämäni ensimmäinen ikkunasomistus valmistui lauantaina 1.11.2025 tyttärieni avulla näppärästi.
Oli aivan ihanaa saada jutella asiakkaiden kanssa ja viihdyin muutoinkin Taito Shopin myymälässä Marittan seurassa.
Tämä kesä on ensimmäinen, kun kudon kesäaikana VILLAhuiveja. Toissapäivänä loin uuden loimen huiviin Aihki. Tänään pujotin loimen käärinpirtaan ja vedin tukille. Seuraava vaihe onkin pujotella loimilangat niisiin ja vielä kaiteeseen. Onhan siinä työtä, mutta sitä tehdessä ajatukset juoksevat jo kaukana seuraavissa väreissä ja loimissa.
Pian peittelen kuitenkin kangaspuut keveillä kankailla suojaten lankoja pölyltä ja auringonvalolta. Sitä valoahan täällä Inarissa riittää.
Olen saanut viime vuonna uusia ystäviä ja toivon, että sama onni jatkuu edelleen. Olen myös päässyt tapaamaan vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani ja se on ollut minulle erittäin mieluista. Ja henkilökohtaisesti sanoisin vielä, että perhe on sitä parasta ystävyyttä ja tukea, mitä ihminen voi elämänsä aikana saada.
Koska olen käsityöhöperö, on tärkeää, että ystäväni ja läheiseni arvostavat minua käsitöiden tekijänäkin. Mitä enemmän toteutan haaveitani, sitä enemmän huomaan olevani oma itseni. Oli se sitten pieni silkkivillainen huivi ja sen hapsut tai jotain paljon suurempaa.
Joulu on minulle tunnelmallista yhdessäolon aikaa. Joulu alkaa verhojen vaihdosta, kranssien ja joulunajan koristeiden esillelaitosta. Kaamosaikana on ihanaa tuohustaa kynttilöillä ja nauttia suklaasta ja glögistä.
Lapinhuiveista punainen on ollut minulle se mieluisin kudottava, ehkä siksi, että punaisen huivin kudoin itse ensimmäisenä, punainen on jo värinäkin lämmin ja omakutoma lapinhuivi on ollut myös vauvanvaunujen suojana molemmilla tyttärilläni. Tänä päivänäkin, kun laitan punaisen loimen puihin, tulee lämpimiä ajatuksia ja muistoja menneistä ja toiveita tulevasta.
Joulu on yhteistä aikaa ja nimenomaan aikaa kaikille.
Minä halusin kutoa surustani huivin.
Pääväri oli alunperin musta ja värit muutoinkin synkät. Mutta kun aikaa kului ja Inarijärvi näytti jälleen rakkaani mielimaiseman: vastasatanut lumi saarissa, harmaat laiskat aallot ja pieni aavistus auringon valosta, tiesin, että minun surujeni maisema kutoutuu huiviini juuri sellaisena.
Lunta, hyistä vettä, pieni ripaus aurinkoa luomassa toivoa tulevasta. Niin syntyi Surujen Inari.
Vappu on ollut Suomessakin entisaikaan karjan uloslaskupäivä. Suomen rannikolla polteltiin helavalkeita ja hauskaa sai pitää. Simaa terästettynä tai ilman ja munkkeja sekä tippaleipiä pitää vappupöydässä olla. Harmillisesti itse olen allerginen molemmille. Mutta aina jotain kivaa juhlapäivän herkkua löytyy, vaikkapa holitonta kuoharia ja poron kuivalihaa.
Pääsiäisen ajankohta vaihtelee ja tänä vuonna se tuli yllättävän aikaisin. Kuten aiempinakin vuosina, osa huhtikuusta kuluu rennosti mökkeillen ja siellä käsityöläisen kipinää taltuttaa keväthankien ja pilkkimisen lisäksi sylikangaspuut.
Kiitos kaikille huiveistani kiinnostuneille ja sellaisen ostaneelle. Lisää huiveja on tulossa, kun vain ennättäisin kutoa.
Tuokoon vuosi 2024 meille kaikille jotain hyvää ja odottamisen arvoista. Oma vuoteni 2023 on ollut tähän saakka elämäni raskain ja siksi askellan ensi vuoteen toiveajatuksella, että jotain ihanaakin voisi tapahtua. Onko tuo ihanuus matka ulkomaille, uusi huivimalli tai uusia ihmisiä elämääni, sen näyttää tulevaisuus.