Hyvää ystävänpäivää

Olen saanut viime vuonna uusia ystäviä ja toivon, että sama onni jatkuu edelleen. Olen myös päässyt tapaamaan vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani ja se on ollut minulle erittäin mieluista. Ja henkilökohtaisesti sanoisin vielä, että perhe on sitä parasta ystävyyttä ja tukea, mitä ihminen voi elämänsä aikana saada.

Koska olen käsityöhöperö, on tärkeää, että ystäväni ja läheiseni arvostavat minua käsitöiden tekijänäkin. Mitä enemmän toteutan haaveitani, sitä enemmän huomaan olevani oma itseni. Oli se sitten pieni silkkivillainen huivi ja sen hapsut tai jotain paljon suurempaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olen vihdoinkin löytänyt täysin kotimaisen langan, joka sopii myös huivien kudontaan. Jännityksellä itsekin odotan, millaisia huiveja langasta syntyy. Siitä kerron lisää heti, kun ensimmäinen loimi on puissa.

Itsenäisyyspäivä merkitsee minulle hyvin paljon. Sydämessäni on kotimaani Suomi ja olen suomalainen, vaikkakin tarkemmin sanottuna kainuulainen. Olen ylpeä juuristani ja erityisesti geeniperimästäni käsityöntekijänä. Äidinmaidosta kudontaa ja lapsuuden mökkireissuista muut näpertelyt.

Itsenäisyyspäivänä kumarran siniristilipulle ja olen ylpeä, että saan asua Suomessa.

Hyvää juhannusta

Tiesitkö, että juhannukseen liittyy valtavasti erilaisia uskomuksia. Vanhaan aikaan pirttiin tuotiin Lapissa kieloja ja tuomenoksia. Koivut ovat olleet porraspielessä omalla kotiseudullani Kainuussakin. Kalastajani kanssa laitoimme juhannusaattoseilauksellekin koivut veneen laitoihin.

Juhannusta on vietetty jo vuodesta 1316 ja juhlapyhäksi se vakiintui vuonna 1955. Juhannusta vietetään aina 20.-26.6. ajalle osuvana perjantaina ja lauantaina.

Isolla Inarilla.

Minun kesäni alkaa aina juhannusviikosta. Juhannus on veden liplatusta ja aallon loisketta. Linnut ovat hyshys pesillään, rentukat, suopursut ja kullerot kukkivat. Lapin luonto herää eloon, minäkin.

Onnellista uutta vuotta

Kiitos kaikille huiveistani kiinnostuneille ja sellaisen ostaneelle. Lisää huiveja on tulossa, kun vain ennättäisin kutoa.

Ukonselältä Inaria kohti. Kylmää kyytiä.

Tuokoon vuosi 2024 meille kaikille jotain hyvää ja odottamisen arvoista. Oma vuoteni 2023 on ollut tähän saakka elämäni raskain ja siksi askellan ensi vuoteen toiveajatuksella, että jotain ihanaakin voisi tapahtua. Onko tuo ihanuus matka ulkomaille, uusi huivimalli tai uusia ihmisiä elämääni, sen näyttää tulevaisuus.