Elämäni ensimmäinen ikkunasomistus valmistui lauantaina 1.11.2025 tyttärieni avulla näppärästi.
Oli aivan ihanaa saada jutella asiakkaiden kanssa ja viihdyin muutoinkin Taito Shopin myymälässä Marittan seurassa.


Tämä kesä on ensimmäinen, kun kudon kesäaikana VILLAhuiveja. Toissapäivänä loin uuden loimen huiviin Aihki. Tänään pujotin loimen käärinpirtaan ja vedin tukille. Seuraava vaihe onkin pujotella loimilangat niisiin ja vielä kaiteeseen. Onhan siinä työtä, mutta sitä tehdessä ajatukset juoksevat jo kaukana seuraavissa väreissä ja loimissa.
Pian peittelen kuitenkin kangaspuut keveillä kankailla suojaten lankoja pölyltä ja auringonvalolta. Sitä valoahan täällä Inarissa riittää.

Vapun päivä eli työläisten päivä sopii myös käsityöläisen juhlapäiväksi. Suurin osa villahuivieni tekemiseen kuluvasta ajasta menee käsin tehtävien työvaiheiden työstämiseen. Tiesitkö, että kangaspuissa kudottavan kankaan ns. rakentamiseen liittyy manuaalisia työvaiheita ainakin
Tämän lisäksi joku (omalla kohdallani minä itse Inarissa) on suunnitellut tulevan huivin, laskenut lankaluvut ja langan menekin, tilannut langat tarvittaessa. Alkuvalmisteluihin voi liittyä vaikkapa lankojen värjäystä, jota itse mieluusti toteutan aina kesäisin. Kudonnan jälkeen huivin reunat solmitaan ja hapsut tasataan.
Samasta loimesta tulee yleensä 3-10 huivia. Itse arastelen loimen ja kuteen päävärien sekoittamista, mutta pidän oranssista ja oranssia saa yhdistämällä punaista ja keltaista. Näin syntyi kudontaurani kolmas Syksyn kajo -huivi. Siinä punaiseen huiviloimeen onkin kudottu pääväriksi keltaista.


Toivotan kaikille itsenäisen Suomen ja koko maailman naisille hyvää kansainvälistä naistenpäivää.
Kaikki eivät koskaan pääse toteuttamaan unelmiaan, mutta omalta kohdaltani voin vain sanoa, että menneen vuoden aikana olen omistani yhden onnistunut kosketeltavaksi tekemään. Tämä ihana umpisuomalainen villahuivi – Oodi Suomelle – oli yksi pitkäaikaisista haaveistani ja nyt se on toteutunut.
Koko villan valmistusprosessi on tapahtunut Suomessa, karitsan syntymisestä villahuivin viimeistelyyn saakka.


Olen saanut viime vuonna uusia ystäviä ja toivon, että sama onni jatkuu edelleen. Olen myös päässyt tapaamaan vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani ja se on ollut minulle erittäin mieluista. Ja henkilökohtaisesti sanoisin vielä, että perhe on sitä parasta ystävyyttä ja tukea, mitä ihminen voi elämänsä aikana saada.
Koska olen käsityöhöperö, on tärkeää, että ystäväni ja läheiseni arvostavat minua käsitöiden tekijänäkin. Mitä enemmän toteutan haaveitani, sitä enemmän huomaan olevani oma itseni. Oli se sitten pieni silkkivillainen huivi ja sen hapsut tai jotain paljon suurempaa.

Joulu on minulle tunnelmallista yhdessäolon aikaa. Joulu alkaa verhojen vaihdosta, kranssien ja joulunajan koristeiden esillelaitosta. Kaamosaikana on ihanaa tuohustaa kynttilöillä ja nauttia suklaasta ja glögistä.
Lapinhuiveista punainen on ollut minulle se mieluisin kudottava, ehkä siksi, että punaisen huivin kudoin itse ensimmäisenä, punainen on jo värinäkin lämmin ja omakutoma lapinhuivi on ollut myös vauvanvaunujen suojana molemmilla tyttärilläni. Tänä päivänäkin, kun laitan punaisen loimen puihin, tulee lämpimiä ajatuksia ja muistoja menneistä ja toiveita tulevasta.

Joulu on yhteistä aikaa ja nimenomaan aikaa kaikille.

Olen vihdoinkin löytänyt täysin kotimaisen langan, joka sopii myös huivien kudontaan. Jännityksellä itsekin odotan, millaisia huiveja langasta syntyy. Siitä kerron lisää heti, kun ensimmäinen loimi on puissa.
Itsenäisyyspäivä merkitsee minulle hyvin paljon. Sydämessäni on kotimaani Suomi ja olen suomalainen, vaikkakin tarkemmin sanottuna kainuulainen. Olen ylpeä juuristani ja erityisesti geeniperimästäni käsityöntekijänä. Äidinmaidosta kudontaa ja lapsuuden mökkireissuista muut näpertelyt.
Itsenäisyyspäivänä kumarran siniristilipulle ja olen ylpeä, että saan asua Suomessa.

Minä halusin kutoa surustani huivin.
Pääväri oli alunperin musta ja värit muutoinkin synkät. Mutta kun aikaa kului ja Inarijärvi näytti jälleen rakkaani mielimaiseman: vastasatanut lumi saarissa, harmaat laiskat aallot ja pieni aavistus auringon valosta, tiesin, että minun surujeni maisema kutoutuu huiviini juuri sellaisena.
Lunta, hyistä vettä, pieni ripaus aurinkoa luomassa toivoa tulevasta. Niin syntyi Surujen Inari.

Vappu on ollut Suomessakin entisaikaan karjan uloslaskupäivä. Suomen rannikolla polteltiin helavalkeita ja hauskaa sai pitää. Simaa terästettynä tai ilman ja munkkeja sekä tippaleipiä pitää vappupöydässä olla. Harmillisesti itse olen allerginen molemmille. Mutta aina jotain kivaa juhlapäivän herkkua löytyy, vaikkapa holitonta kuoharia ja poron kuivalihaa.
