Ystävänpäivänä tulee ajatelluksi ehkä enemmänkin kaikkia elämänsä ystäviä. Jokainen ihminen tekee jonkinlaisen merkinnän oman elämämme polulle. Joku toinen muokkaa meidän polkuamme enemmän, joku vähemmän. Pidetään huolta toisistamme tänään ja muinakin päivinä.
Eipä ole villahuivitkaan jääneet pakkaseen ilman kavereita. Inarijärven rannalla syntyy muistojen, tunteiden ja tarinoiden huiveja. Kuvassa Aihki, Sumujen Inari, Hilla ja Liekkas sopuisasti.
Olen saanut viime vuonna uusia ystäviä ja toivon, että sama onni jatkuu edelleen. Olen myös päässyt tapaamaan vanhoja ystäviäni ja sukulaisiani ja se on ollut minulle erittäin mieluista. Ja henkilökohtaisesti sanoisin vielä, että perhe on sitä parasta ystävyyttä ja tukea, mitä ihminen voi elämänsä aikana saada.
Koska olen käsityöhöperö, on tärkeää, että ystäväni ja läheiseni arvostavat minua käsitöiden tekijänäkin. Mitä enemmän toteutan haaveitani, sitä enemmän huomaan olevani oma itseni. Oli se sitten pieni silkkivillainen huivi ja sen hapsut tai jotain paljon suurempaa.
Ystävänpäivänä voi kävellä pihamaalla ja tutkailla talven touhuja, etsiä jälkiä metsän eläimistä. Tai pysähtyä kaupungin humussa kuuntelemaan ihmisten ääniä. Tai vain olla. Ystävätkin ovat olemassa, vaikka eivät siinä vierellä aina. Hyvä ystävyys ei katoa vuosienkaan varrella, se säilyy ja pysyy. Rikkimenneenkin ystävyyden voi halutessaan parsia kuntoon kuin villasukan.
Ystävyys on puhdas ja huomaamaton kuin lumi.
Se on hengenpelastus, luottamus ja lämmin syli.
